Kilpailu
Terwa Throwdown on kilpailu, jossa sekä karsinta- että kilpailulajit ovat klassista ristiin kuntoilua eli CrossFitia. Luvassa on siis samoja liikkeitä, joita teet viikoittain wodeilla. Kilpailussa on sarjat 35–60+ ikäisille Masters-urheilijoille sekä yleinen RX-sarja. Kilpailun kaikki lajit suunnitellaan sarjakohtaisesti.
Itse kilpailuun osallistumisen lisäksi toivomme, että saisimme ihmiset treenaamaan yhdessä ja nauttimaan tästä mahtavasta lajista. Vaikka Terwa Throwdown on yksilökilpailu, meille yhdessä tekeminen on tärkeää. Kannustammekin kaikkia valmistautumaan porukalla sekä karsintoihin että kisoihin!
Ennen kaikkea Terwa Throwdown on tapahtuma, joka kannattaa kokea paikan päällä. Se tarjoaa tunnetta, tekemistä ja viihdettä niin urheilijoille kuin katsojille Pohjoisen meiningillä höystettynä!
Pääjehut
Jori Haapalainen
Alotin CrossFitin Ranskassa vuonna 2013 ja siitä asti oon tätä hommaa tehny. Olen kilpaillut enemmän ja vähemmän vuosien aikana, kuitenkin kohtuu rennolla otteella, vaikka on tullut myös edustettua Suomea toiminnallisen urheilun EM- ja MM-kisoissa. Voisi siis jopa sanoa, että oon pitkän linjan rösfittaaja!
Nuorempana pelasin jääkiekkoa, nykyään pelaan kesällä enemmän golfia ja talvella laskettelen Off-Pisteellä CrossFitin ohella. Lempi CF-liikkeet taitaa olla käsilläkävely (+siihen liittyvät temput) ja ylöstyöntö on aivan päällikkö liike! Johtunee siitä kun on niin rimpula jalat. Paksummat toki kuin Kakarisen Jannella.
Perustin CrossFit Roudan Ouluun vuonna 2016 ja salikisoja on tullut järjestettyä parikertaa vuodessa. Nyt on sitten siirrytty vähän isompien kisojen pariin!
Roope Lehtinen
Olen yksi Terwa Throwdownin kolmesta perustajasta ja osa Terwa Sports ry:tä, joka vastaa kilpailun järjestämisestä.
Urheilu on ollut osa elämääni aina – lapsena ja nuorena kilpailin jääkiekossa, salibandyssä ja judossa. Vuonna 2017 aloitin CrossFitin, ja se vei heti mukanaan. Olen ehtinyt kilpailla pienemmissä kisoissa. Kisaaminen ja koko tämä laji on jotain, joka haastaa ja motivoi joka kerta uudelleen.
Olen aina ollut mukana myös tapahtumien järjestämisessä. Siksi oman urheilukilpailun perustaminen tuntui luontevalta ja innostavalta askeleelta, vaikka se lähtikin liikkeenne puoliksi vitsailusta Jorin kanssa. On ollut hienoa nähdä, miten Terwa Throwdown kasvaa ja kehittyy vuosi vuodelta – ja millainen yhteisön sen ympärille on muodostunut.
Salilla tykkään erityisesti painonnostoliikkeistä ja kaikesta, missä tarvitaan jalkavoimaa, tämä johtunee ehkä puutteellisesta taidosta muscleuppeihin ja muihin temppuihin.
Emilia Koski
Aloitin CrossFit-harjoittelun Turussa vuonna 2012 ja siitä lähtien tämä laji on vienyt mennessään, voidaankin sanoa että kuulun Suomen CrossFit konkareiden vahvaan joukkoon! CrossFitin myötä olen löytänyt itselleni ammatin, kilpaurheilulajin, perheeni, ystäviä ja lukemattoman määrän unohtumattomia muistoja. Kilpailuja on kertynyt aikamoisesti – viisi kertaa CrossFit Regionalseissa, kahdet Individual Gamesit ja kahdet Masters Gamesit, sekä iso joukko kansainvälisiä kisoja ympäri maailmaa. Suurimpana huippuna mieleen on jäänyt Masters Gamesien voitto vuonna 2022.
Sydäntäni lähellä on auttaa kaiken tasoisia liikkujia CrossFit-salilla – ja tietysti olla mukana järjestämässä näitä huikeita Terwa-kisoja! CrossFitissa mulla on paljon lempijuttuja, ja lupaan, että niitä kaikkia voi odottaa näkevänsä myös Terwan testissä Kempeleessä. Suunnittelin lajit Terwa Throwdowniin viime vuonna ja saan kunnian jatkaa samassa hommassa tänäkin vuonna.
Ootan jo nyt innolla vuoden 2026 tapahtumaa – luvassa on taas sopivasti haastetta, hikeä ja huikeita suorituksia!